Matkataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 2008. Joulukuun 10.-12. päivinä käsittelimme luennolla verkkonuorisotyötä, jonka ohessa saimme tehtäväksi käydä tutustumassa internetin erilaisiin yhteisöihin. Internet on pullollaan erilaisia portaaleja ja foorumeita, joita kävimme tarkkailemassa ja osallistumassa keskusteluun. Esimerkkeinä voisi mainita kuvayhteisöt, keskustelupalstat, chattipalvelut ja fanisivut. Vierailimme erilaisissa yhteisöissä ja tutustuimme niiden sisältöön. Tehtävän tavoite oli kaiketi saada läpileikkaus internetin maailmasta ja ymmärtää, mitä palveluita nuoret käyttävät.

Tunnetuimpia sivustoja olivat Youtube, Facebook, IRC-galleria ja Habbo-hotel, jotka varmasti ovat tulleet tutuiksi, jos on koskaan käyttänyt internetiä. Edellämainitut toimivat Youtubea lukuunottamatta lähinnä yhteydenpitovälineinä tai chattipalveluina. Perusidea on hyvä ja suurin osa palveluita käyttäneistä on todennäköisesti muodostanut niistä positiivisen kuvan.

Sivustoihin tutustuminen oli omalla kohdallani ajanhukkaa; netissä säälittävän monta tuntia viettäneenä kaikki yhteisöt olivat enemmän tai vähemmän tuttuja. En väitä, etteikö harjoitus olisi ollut muuten hyödyllinen. Positiivisena puolena mainittakoon, että kuulin noina kauniina hetkinä ensimmäisen kerran mesimäyrästä, joka on dominoinut siitä lähtien maailmankatsomustani ja ikävä kyllä myös kurssitöitä. Esitän mitä vilpillisimmän anteeksipyynnön lehtoreille tämän johdosta.

Saimme tehtäväksi valmistella lyhyen esityksen internetin vaaroista. Tietoisuus netin vaaroista on vuosien mittaan lisääntynyt ja mediassakin näkyy varoittavia esimerkkejä entistä enemmän.

Kun nyt kuitenkin suoritamme viestinnän kurssia, ajattelin, että voisin jakaa pienen ajatuksen internetin yleisestä kulttuurista, kielenkäytöstä ja eräänlaisesta "netiketin" antiteesistä, joka on levinnyt pelottavan laajalle. Tässä teille siis teoriani internetin epäpyhästä kolmiyhteydestä:

Internetin käyttäjien huumorintaju perustuu pitkälti kirjainlyhenteisiin, muiden käyttäjien herjaamiseen ja toisiin nettisivuihin, joiden sisältö yleensä keskittyy alastomuuteen tai irstauteen.

Internetin peruskäyttäjä ei liioin halua osoittaa omaavansa puhe- tai kirjoitustaitoa. Yleensä postataan sisällyksettömiä lauseita, joissa kielioppi on tarkoituksellisesti pielessä. Tämä vaikuttaa liittyvän myös erottamattomasti internet- huumoriin. Kirjainlyhenteet pystyy jollain tasolla suodattamaan, mutta jotenkin on vaikea ottaa vakavasti kaveria, joka ilmaisee huvittuneisuutta kirjoittamalla omgwtfbbqlol. Itse asiassa en tiedä ilmaiseeko omgwtfbbqlol huvittuneisuutta. En tiedä tarkoittaako omgwtfbbqlol yhtään mitään. Silti olen törmännyt siihen rimpsuun useammin kuin on ihmisen mielenterveydelle hyväksi.

Luulen että ihmiset, jotka alun perin halusivat internetin toimivan informaation paremman liikkuvuuden ja muiden jalojen aatteiden edustajana, itkisivät nyt sikiöasennossa nurkassa.

Internet on siis ihanteellinen sijainti jos haluaa löytää jonkun toisen, joka uskoo että tuuli johtuu tiikereistä. Muuten on parempi olla kaivamatta pintaa syvemmälle. Näihin seikkoihin kiinnitetään mielestäni aivan liian vähän huomiota. Internetistä 95% on kuraa. Soisi näkevän tällaista ajattelua enemmän kun puhutaan internetin viestintämahdollisuuksista.

Parempi ehkä lopettaa tähän!

-Jonni

 

 

 

Moi,

Tein muistiinpanot kappaleesta 4, ja päätin postailla ne tänne teidän muidenkin iloksi. Kaikkea en vielä saanut näpyteltyä tosin. Toivottavasti oma muistiinpanotekniikkani tukee edes jonkun teistä oppimista ja tästä on iloa jollekulle. Ps. Ylihuominen tentti kuumottaa...

Sivut 185-202

imago: ihmisestä/organisaatiosta ym. syntynyt kuva, vastaanotettu kuva

profilointi: Åberg, pyritään luomaan tai vahvistamaan haluttua imagoa, tavoitekuvan määrittely

brändi: tuotemerkki +lisäarvotekijät (miten olla muita merkkejä halutumpi?), kohderyhmänä selkeämmin kuluttajat

- yhteisö- tai yritysbrändi

1. Monoliittinen yritysbrändi (Nokia, Posti)

2. Yhdistelmäbrändi (Fazer, Valio, rinnalla tuotebrändit)

3. Hajautetut brändit (Keiju, Burana), brändien näkyminen keskittyy tuotteisiin

 

maine: syntyy teoista (ei mielikuvista), aineeton pääoma

ihmiset valitsevat palvelunsa ennenkaikkea tuttaviensa kokemusten perusteella

hyvän maineen positiivinen vaikutus yritys/yhteisötoimintaan

maine= sidosryhmien yrityksestä tekemä arviointi

 

yhteiskuntavastuu- yrityskansalaisuus

- taloudellisesti terve pohja, ympäristöystävällisyys, sidosryhmien odotuksiin vastaaminen

yritysten sosioekonominen vaikuttavuus

Mielikuvan syntyminen

Sanojen ja tekojen suhde mielikuvien synnyssä: paljon puhuva, vähän tekevä vai vähän puhuva ja paljon tekevä?

ihanne: paljon puhuva, paljon tekevä

Mielikuvan syntymisessä avainasemassa yksilön sisäiset mallit, oma persoonallisuus, omat kokemukset ja tulkinta (riippuvainen kontekstista)

miten mainetta voidaan hallita?

- johdonmukaisuus ja jatkuvuus!

suunnittelu, perusviestin analysointi (oltava jatkuvaa!), koulutus esimiehille, jatkuva tekojen hallinta

 

Asiakas- ja sidosryhmäviestintä (s.203-216)

sidosryhmät: henkilöstö, asiakkaat, rahoittajat

stakeholders: kaikki ryhmät, joilla mahdollisia intressejä organisaation toimintaan: yhteistyökumppanit, media, viranomaiset...

- vuorovaikutus ja molemminpuolinen vaikuttaminen

legitiimit: oikeutetut odotukset

mitä sidosryhmät ovat oikeutettuja odottamaan yrityksiltä/yhteisöiltä?

lobbaus

sidosryhmäanalyysi

- sidosryhmien tunnistaminen! tärkeää jatkuvan ylläpidon kannalta sidosryhmien kanssa

- yhteydenpidon tulisi olla päivittäistä ja rutiininomaista

1. Primääriryhmät

2. Sekundääriryhmät

3. Marginaaliryhmät

- mihin ryhmiin halutaan panostaa viestinnässä, yhteydenpidossa jne.?

Suorat (henkilökohtainen yhteydenpito, paneelikeskustelut, asiakastapaamiset) ja välilliset (sähköposti, tiedotteet, julkaisut) keinot

- vastuu, keinot ja jatkuva arviointi avainsanoja sidosryhmäviestinnässä

- voidaanko joukkoviestintää hyödyntää sidosryhmäviestinnässä?

 

Kuinkas moni on tulossa huomenna sinne mediatalolle? Itse joudun luultavasti lähtemään aikaisemmin, vähän huono ajankohta tuo 12-17, kun normaalisti koulu päättyy jo kolmelta, niin omat menoni ovat ainakin sovittuja tuon mukaan.

Juteltiin Jonnin kanssa eilen Communicaresta ja oltiin yksimielisiä siitä, että enemmän tuo kirja palvelee kyllä yritysmaailmaa kuin yhteisöjä. Mun mielestäni tosiaan yhteisöviestintä ja etenkin pienempien yhteisöjen viestintä on kyllä aika pieneen jätetty. Ainakin oman kappaleeni lukeminen tuntuu aika vieraalta, sillä en näe itseäni tulevaisuudessa minkään jättifirman pr-naikkosena, vaan enemmänkin vähän pienemmässä järjestössä työskentelemässä, joten isojen yritysten imagon- ja maineenhallinnasta lukeminen toimii lähinnä yleissivistävänä lukemisena. En usko, että edes 30% lukemastani pystyisin soveltamaan käytännön työssäni tulevaisuudessa.

Muuten en kyllä ymmärrä yleistä ahdistusta Communicaresta ihan täysin. Melko helppoa ja kertaavaahan tuo teksti omasta mielestäni on, ei todellakaan läheskään yhtä paha kuin esim. Aaro Harjun tenttikirja ykkösjaksossa (<3).

Meidän pitäisi muuten laatia se loppuraportti tästä kaikesta. HumakPro ei toimi "koti"koneellani aka Valtsun mäkillä, joten en pääse lueskelemaan loppuraportin tehtävänantoa. Tänään kokoamme kera Jonnin ja Eeron viestinnän eettiset ohjeet, mutta tuon loppuraportin pitäisi olla tämän viikon loppuun mennessä väännetty. En siis yhtään tiedä, kuinka suuritöinen se on, kun en ole päässyt lueskelemaan niitä ohjeita. Olis muuten hurjan kiva, jos kaikki saisivat tähän blogiin väännettyä jonkun oppimispäiväkirjan/luentosetin ennen kurssin loppua, eli tälllä viikolla, tuntuu, että vähän epäaktiivisia ollaan oltu tän blogin suhteen...

Tämmöinen 10 000 merkin (about) tilitys tänä lumisena maanantaiaamuna..

-Lotta

Esa Ylikoski oli kirjoitellut humakprohon arvostelun meidän lehdistöseurantatehtävästä opintokorttiin.

"Olet tarkastellut opintopiiriryhmässä (Jonni, Tuomas, Jussi, Marianne, Lotta, Eero) lehtiä/nettijulkaisuja Curly, Raitis.fi, Nuorisotyö ja Nuorten Luonto sekä kirjoittanut niistä hyvän arvioivan kuvauksen.  "

Miehän sen kirjotin ja laitoin HumakProhon. Nyt ilmoittaisin, että kävin juuri päivittämässä lukuoikeuden keltaiset pallurat, jotta tekin pääsette näkemään mistä teitä on arvosteltu! ;)

 

Seuraavassa kirjoittaisin hieman referaattia ja ajatuksia yhdestä teeman kirjalistassa olleista kirjoista. Riitta Koskimiehen "Asiantuntijan esiintymistaito" oli ainoa, jonka sain käsiini kirjastosta. Ajattelin että voin tämän lukea, vaikka vähän toisista kirjoista olimme kai sopineet. Toivottavasti ette pahastu. Kirja oli kuitenkin tosi pieni ja reilusti vajaa 200 sivua, joten en rasittanut tällä itseäni paljoakaan. Ja opin siitä jotain.

Asiantuntijan esiintymistaito sisältää tippejä, miten valmistautua onnistuneeseen esitykseen ja kuinka päästä yli jännityksestä. Kirjan otsikoita ovat muunmuassa "Esiintymisen taito - väärinkäsityksiä esiintymisessä", "Suomalainen yleisöpuhujana" ja "Havainnollistamisen maaginen voima".  Etenkin toissaviikkoisen puheviestinnän kurssin jälkeen luettuani tämän teoksen, ymmärrän analysoida näkemiäni ja kuulemiani puheita paremmin.

Hyviä oivalluksia kirjassa oli ainakin ajatus suomalaisesta puheenpitäjästä, joka sanoo sanottavansa ja vaikenee sitten. Seuraava lause on lainaus kirjan sivulta 24: "Kannattaa kuitenkin muistaa, että suomalaisten kansalliseepoksessa sotaaa käydään aseitten sijaan laulamalla!". Sana on tärkeä ja arvostettu asia suomalaisille. Enpä ollut itse muistanut asiaa noin, tulipa hyvä mieli. Tutkimuksen mukaan suomalaisessa kulttuurissa julkiseen puhumiseen liittyy esimerkiksi se, että puheen määrän sijasta arvostetaan laatua ja että puhujalta odotetaan ennekaikkea luotettavuutta. Muunmaalaiset pitävät suomalaisa vähäeleisinä ja -ilmeisinä esiintyjinä. Lotta on tässä tietenkin poikkeus, sillä kun hän mietti mitä sanoisi seuraavaksi, hän hymyili!!!

Muutoin kirjassa puhutaan paljon samaa, mitä Katjan tunneilla käsiteltiin. Kuinka hyvä esiintyjä tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja miten kiva ois jos käyttäis rennosti huumoria ja vaik vitsin puheen aluksi. Loppuun joku sitaatti, kasku, tai lyhyt tarina. Ja puheen sisällön rakentamisesta. Kerro lyhyesti, mitä aiot kertoa. Kerro. Kerro tiiviisti, mitä kerroit.

 

Oho, en nyt kerkeä enempää kun pitää lähteä kokoukseen, mut voin jatkaa myöhemmin. Hyvä kirja, lukekaa!

 

-Marianne-

 

Maanantaina meille saapui puhumaan suuri mies Kiljavan opistolta, jonka nimeä en valitettavasti muista näin äkkiseltään. Kuitenkin tiedämme kaikki, kenestä on kysymys. Luennon aiheena oli "Luovuus ja lahjakkuus", josta itselläni oli ainakin suurehkoja odotuksia aikaisempien opintojeni vuoksi.

Herra X ei pettänyt odotuksiani. Luento oli erinomainen yhdistelmä tieteellisen tutkimuksen tuloksia, teorioiden esittelyä ja niiden sovellutuksia. Erityispisteitä selkeistä lähteiden näkymisestä ja tutkijoiden nimien mukana pysymisestä, jonka puute minua on muutamilla muilla luennoilla häirinnyt suunnattomasti. 

Luovuus ja lahjakkuus ovat käsitteitä, joiden merkitykset ja sisällöt menevät helposti sekaisin arkikielessä. Lahjakkuus voidaan jakaa eri lajeihin (Gardner), joita ovat mm. spatiaalinen, loogis-matemaattinen ja kielellinen lahjakkuus. Itselleni jäi luennolta mieleen, kuinka työryhmiä tulisi koota, mikäli haluttaisiin parhaita mahdollisia tuloksia. Ihmiset valitsevat usein helposti työskentelykumppaneikseen ihmisiä, joilla on samanlaisia työskentelytapoja kuin heillä itsellään. Työryhmiä koottaessa olisi kuitenkin syytä hyödyntää lahjakkuuden eri kehitysasteita: analyyttistä, synteettistä ja praktista lahjakkuutta. (toki varsinaisesti uutta ei ole se, että ryhmän tulisi toimiakseen olla mahdollisimman monitaitoinen ja monilahjakkuuksia sisältävä: näiden kolmen termin kautta toiminnan avaaminen vain tuntui itseasiassa melko järkeenkäyvältä.)

Itse luennoitsijasta iso plussa: luento oli yksi mielenkiintoisimpia koko opiskeluaikanani. Vaikka aihe oli psykologiasta jo tuttu, osasi hän tuoda siihen sopivasti myös uutta ja melko ajankohtaista tietoa. Aivan selkeää ei tosin ollut, miten kokonaisuus liittyi viestintään ja markkinointiin, mutta väliäkö sillä. Luennolle olisi tosin voinut varata hieman enemmän aikaa.

Iltapäivällä saimme tiedotteemme takaisin ja pähkäilimme yhteisöviestintäkysymyksiä ryhmätöiden ja case-työskentelyn kautta. Itse "keissit", ainakin omamme, tuntui melko teennäiseltä ja vähän väkisinkeksityltä, mutta saimme ryhmämme kanssa melko hyvää keskustelua aikaan pienen pohdinnan jälkeen. Purkuun en itse valitettavasti voinut osallistua, sillä olin tutorkokouksessa. 

-Lotta

 

 

Oli sitten eilen luento tunneälystä, jossa meille kerrottiin objektiivisena totuutena, että suomalaisten täytyy uudistaa itseään tunneälyn saralla. Tunneäly on siis Daniel Golemanin julkisuuteen nostama termi, joka merkitsee älykästä tapaa kohdata ja käsitellä tunteita. Näin ollen tunteet valjastettaisiin rationaalisuuden alle.

Henkilökohtaisesti pidän ajatusta vastenmielisenä. Luennoitsijan mielestä suomalaisten pitäisi ottaa mallia keskieurooppalaisesta tapakulttuurista, jossa tunteita näytetään avoimemmin. Onkohan noin? Macho-kulttuuriko tekee Välimeren valtioiden asukeista jollain tavalla parempia ihmisiä? Vai poskisuudelmat tavatessa? Suomessa on kuulemma uudistumisen tarve tässä suhteessa. Kiinnostaisi tietää, mistä tämä yhtäkkinen tarve kumpuaa.

Jatkuva "modernin yhteiskunnan vaatimuksien" toitottaminen on muutenkin lähellä katkaista verisuonen päästä, kun kehitys on todellisuudessa taantumaa. Kuka tätä uudistusta tarvitsee? Yritysmaailma? Yritysmaailma toimii markkinatalouden säännöillä, jossa ihminen ei paina mitään rahaan verrattuna. Ihmisetkö? Suomessa on kommunikoitu tuhansia vuosia. Onko tieteellisesti todistettu toisenlaisen, small-talk-kulttuurin mallin olevan ylivertainen? Mistä löytyy tämä maaginen indeksi, joka kertoo totuuden tunneälystä? En ainakaan itse saanut sähköpostia asiasta. Myönnän, että suomalaiset ovat tuppisuita myös tunneasioissa, mutta onko ulkokultaisuus mikään ratkaisu?

Keskustelua oli myös työpaikkojen keskustelukulttuurista ja sen nivoutumisesta tunneälyyn. Työpaikkakiusaaminen on ongelma, joka ilmeisesti voitaisiin parantaa välttämällä vitsejä, jotka kohdistuvat kehenkään toiseen. Itseironia on siis ainoa sallittava huumorin muoto. Toisille nauraminenkin on kuitenkin kiellettyä, joten tulevaisuudessa työpaikoille laadittaneen huumoristrategia: "Työpaikalla X saa kertoa vitsejä, kunhan ne eivät kohdistu kehenkään toiseen edes välillisesti. Työpaikalla X saa myös nauraa, kunhan ei naura muille." Lopputulos: irvaillaan omalle itselle (mutta varovasti, koskaan ei voi tietää löytyykö persoonastasi yhtymäkohtia johonkin toiseen) ja nauretaan tämän jälkeen yksin. Halutessaan työyhteisö voi ottaa vuoroja, jotta kaikilla on yhtä hauskaa. Tilanteesta saisi huvittavan sitcomin. Mieluusti brittiläisen.

Oli luennosta hyötyäkin! Politiikasta puhuttaessa todettiin, että ns. "takinkääntäjä" voi todellisuudessa ollakin vain joustava tyyppi! Näin ollen uusi työväen puolue Kokoomus on ilmiselvästi vain joustavien ihmisten puolue, jolla on uudistumiskykyä. Kuinka väärässä olen ollutkaan, kun olen leimannut nämä ihanat ihmiset takinkääntäjiksi ja äänestäjien kosiskelijoiksi. Tyhjät lupauksetkin ovat todennäköisesti olleet vain unohtavaisuutta.

Taidan lopettaa tähän, tunteet uhkaavat päästä valloilleen, ei anneta sen tapahtua.

Arrivederci!

-Jonni